Maahisten jutut käsittelevät talvella väkisinkin mutjuutusta – mukeja metsään tai meloja ja kanootteja ei juuri kysellä. Nyt onkin oivallinen
aika hoidattaa jäykistyneet hartiat tai kireät pohkeet kuntoon, kun säätila ei oikein kutsu edes talvilajien pariin.
Mutjuuttamo eli hierontahuone on meillä kotona, mikä toivoakseni tekee siitä kutsuvan ja kodikkaan. Kutsuvuus saattaa kyllä järkkyä heti alkuun: kun asiakas soittaa ovikelloa tai
tarttuu kahvaan (ovi on kyllä auki), kajahtaa sisällä tiukka ”Seis! Paikka!” En oikeasti tiedä, kuinka hyvin komento kuuluu ulos... Kun sitten asiakas uskaltautuu sisäpuolelle, käytävän päästä
tuijottaa tulijaa kolme tarkkaavaista karvanaamaa: kaksi koiraa ja niitä valvova partainen ukko. Luvan saatuaan hurtat sitten tulevat tutustumaan, muuten ei. Spinone Tilla ja bourbonnaisinseisoja Viski ovat kiitettävästi oppineet pysymään
haukkumatta paikoillaan, mutta aivan täysin tätä ei voi luvata.
Ei ainakaan silloin, kun asiakas tuleekin toisesta ovesta, niin kuin paikkakuntalaiset mielellään
tekevät. Ei kuulemma ole tapana tulla taloon ”vieraskäytävän” kautta. Kävelyretki naapurustossa osoittaa tämän todeksi, sillä monessa talossa pääovelta näyttävän sisäänkäynnin
edusta on aika ruohottunut.
Sinänsä meille on sama, mistä vieraat
ja asiakkaat kulkevat. Pääovesta nyt vain on helpompi, kun ei tarvitse avata porttia päästäkseen pihalle. Naulakolle ja hierontatilaankin on lyhyempi matka.
Halusin työhuoneesta mahdollisimman epävirallisen – toki ammatillisuudesta tinkimättä. Koivutapettia seinällä – ukko
pääsi valitsemaan ja onneksi onnistui – viherkasveja ikkunalla, akvarelleja ja öljymaalauksia seinillä. Pakolliset lihaskartatkin löytyvät, mutta jäävät aukeavan oven taakse, joten nyljettyjä ihmisiä
ei ole pakko katsella, jos ei erityisesti ole kiinnostunut. Kalustukseen kuuluu järjellisen hierontapöydän lisäksi sivustavedettävä sänky, jonka setäni on tehnyt joskus 30-luvun lopulla. Tämä sohvan virkaa
toimittava esine on tullut kaksi kertaa evakkoonkin ja kulkenut muutamassa muussa muuttokuormassa, joten en henno siitä luopua, ja hierontahuone oli ainoa paikka, jonne se mahtui. Varsinaisena käyttöideana on olla lepopaikkana mahdollisille
väsähtäneille asiakkaille. Niin kiire ei saa olla, ettei ihminen ehdi heittää pitkäkseen, jos siltä tuntuu.
Hierontapöydälle levitän mankeloidun pellavalakanan, koska se on miellyttävämpi kuin paperi ja myös ympäristöystävällisempi. Lakanan reunat
voi nostaa asiakkaan peitoksi tarvitsematta käsitellä irrallisia pyyheliinoja, ja kangasta voi tarvittaessa käyttää hierontaotteen tukena. Lakanat on helppo heittää pesukoneeseen, ja kun kerran kotioloissa ollaan, juomavesi
tarjotaan lasista eikä pahvimukista.
Nämä ovat pieniä asioita, mutta minulle tärkeitä. Toivottavasti – ja jo todetusti
– myös asiakkaille.