Tarinaa - Stories

Harkitsemattoman heräteoston jälkeen tähän mennessä on tapahtunut

  • talon vesikaton uusiminen

  • keittiökalusteiden vaihto

  • vinttihuoneiden kohennus

  • makuuhuoneen tapetointi

  • navetan katon korjaus

  • suihkukaapin asennus

  • talon ulkomaalaus kertaalleen

  • saunan remontointi käyttökuntoon

  • vintin lisäeristys ja muuta pienempää

Ei tämä talo oikeasti ollut harkitsematon heräteostos. Jotain ajanvietettä olimme etsiskelleet, ja kun tämä sattui silmiin, harkitsimme kokonaisen vartin!

 

Kyllä on internet vaarallinen värkki, varsinkin näin vanhemmille ihmisille. Joutessasi selailet ja lueskelet niitä näitä, kunnes silmiin sattuu ”täydellisesti peruskorjattavaksi” myytävä iäkäs omakotitalo järven rannalla kohtuullisen maaläntin päällä eikä hintaa ole kuin uuden tai uudehkon keskihintainen henkilöauton verran. Menet sitten hullu vielä sanomaan lapinkävijä-ukollesi, että tämmönen olisi suunnilleen Suomi-neidon olkapäällä tarjolla.

Ostaahan se piti, ajaa koko päivä kaupantekoon, ja sitten vielä pari tuntia katsomaan, mitä tuli hankittua. Matkalla lohduteltiin toisiamme, että on sitä autiotuvissa nukuttu ja teltassakin. Kyllähän talo tuvat ja teltat peittosi: myytiin vielä ”kalustettuna”, joten huonekalujen lisäksi oli tauluja seinillä, astioita kaapeissa ja verhot ikkunoissa. Sen kun kävelet sisään ja jatkat asumista siitä, mihin edelliset ovat lopettaneet. Sisustus oli pääosin 70-lukulaista ja vanhempaakin, ja talo itse minua vuoden nuorempi.

Meiltä kierrätyshenkisiltä käppänöiltä onnistuu ȟyvinkin ottaa haltuun toisten miljöö. Nuorempi väki olisi varmaan modernisoinut kaiken, mutta me päätimme, että ehjää ei korjata eikä toimivaa heitetä pois.

Nyt joulukuussa rynnistimme uudelleen ”puuhamaahamme”, ja pitänee todeta, että talvi yllätti asukkaat. Torppa oli kylmillään, mikä tarkoitti sitä, että sisälämpömittari ei edes näyttänyt lämpötilaa. Kun oli isketty sähköpatterit päälle ja kakisteltu savuttavan pönttöuunin kanssa pari tuntia, elohopea nousi jo näyttämään -10 astetta. Eräkäytössä olleet makuupussit pelastivat meidät, ja aamulla oltiin jo plussan puolella.

Keljumpaa oli, että vessanpönttö oli haljennut huolellisesta tyhjentämisestä huolimatta, joten oli kipaistava pihan perälle reippaassa pakkasessa. Toki on aika kaunista, kun täysikuu paistaa lumisen järven ja huurteisten koivujen yli huussiin… tuli ihan lapsuus mieleen. Myös vesijohto oli jäässä, joten kaikki käyttövesi sulatettiin näppärästi lumesta – eläköön puhdas pohjoinen luonto!

Nyttemmin on vesijohto sulanut ja huonelämpötilakin noussut kelvolliseksi. Mielettömiä valoja ja värejä on ulkona ihasteltu ja muisteltu, miten joskus lapsuudessa oli tällaisia talvia etelässäkin. Myös huomaamme jo, onko pakkasta -28 vai -25 astetta. Sisävessattomuus on saanut kadehtimaan tyttökoiraa, jonka tarvitsee kyykistyä vain kerran päivässä. Ripeästi asiasta selviää poikakoirakin, joka lyhytkarvaisena puetaan villapaitaan.

Ihmetellen ja ihastellen olemme lueskelleet fäsärikavereiden seikkailuja etelässä. Osa asuu pysyvästi jossain lämpimässä, osa talvehtii ja jotkut lähtevät muutamaksi viikoksi. On varmaan ihan mukavaa ja perusteltua tehdä niinkin.

Katsoimme täällä myös Suomen 100-vuotisjuhlintaa – vanha televisio tuli mökin mukana. Tulimme siihen tulokseen, että yksi hienoimpia asioita Suomessa on mahdollisuus valita, miten elää. Me voimme käyttää aikaa ja rahaa vanhan talon kunnostukseen ja jopa pitää sitä kulttuuritekona, toiset taas voivat tehdä jotain ihan muuta.

Se mahdollinen raha taas tulee työnteosta, mikä kannattaisi koulussa viihtymättömien lapsukaisten muistaa. Koulutyö on nykyään ihmisen ensimmäinen työ, ja siihen kannattaa panostaa. Jos tuntuu tympeältä, niin kannattaa muistaa, ettei jouten ole yksinkertaisin elukkakaan. Kyllä jokainen otus änkyrimadosta mustakarhuun on kokopäivätöissä!

(Kirjoitus on julkaistu Itä-Häme-lehdessä joulukuussa 2018)

Vaikka asuisi seudulla, jonne toiset tulevat lomalle, haluaa joskus itsekin jonnekin muualle. Työntäyteisen kesän jälkeen päätimme lähteä muutamaksi päiväksi  pohjoisemmille kävelyretkille. Koska aikaa oli vajaa viikko,  Lappiin ei ehditty, mutta Kuusamoon ja Suomussalmelle kumminkin. Suunta herätti viimeisessä espanjalaisessa asiakasryhmässä kummastusta.

 

Mutta kun meillä on nämä koirat – tässä salanimillä Paksutyttö ja Pilkkupoika – joita ei mitenkään raaski jättää hoitoon, joten Suomessa ja luontokohteissa on pysyttävä. Molemmat ovat viisivuotiaita lintukoiria, jotka ovat koko ikänsä toimittaneet leikkikoiran virkaa, joten mitään vaaraa tai vaivaa niistä ei ole, mitä nyt Paksuntytön koko ja Pilkkupojan vauhti saattavat hätkähdyttää.

 

Kiersimme Pienen Karhunkierroksen, Kiutakönkään reitin ja Oulankajoen kanjonin, eivätkä portaat, jyrkänteet tai riippusillat koiria ihmetyttäneet tai väsyttäneet. Sitten ajelimme Suomussalmelle Hossaan, joka on mieltäni kiehtonut siitä asti, kun luin Veikko Huovisen turistiodotuksia irvivästä tarinasta murjaisun ”Arrivederci Hevonperseenmutka Hossa”. Moinen paikka on todellakin olemassa!

 

Myös on olemassa Julma Ölkky, jonka nimi aiheutti lapsena väristyksiä. Tämän rotkojärven ympärillä – kirjaimellisesti – on tuote nimeltä ”Ölökyn ähkäsy”. Sehän piti lähteä kiertämään ja olla yötä – arveltiin näet, ettei saman päivän nimiin jakseta koko rundia, sillä Karhunkierroksen satojen porrasaskelmien sijaan maastossa oli juurien ja kivien kirjomia nousuja ja laskuja. Ähkäisyjä saattoi päästä useampiakin, mutta eivätpä vain koirat näyttäneet väsyvän, vaikka kotioloissa enin osa ajasta kuluu leppoisasti torkkuen. Miten noiden elukkojen kunto oikein pysyy?

 

Ihmeesti kesti kyllä kuusi- ja seitsemänkymppisenkin kunto, vaikkei vuosikausiin ole päivätolkulla patikoitu. Onkohan se oikeasti niin, että lahjattomat treenaa...? Tai jotain ”minkä nuorena oppii” -juttuja?

 

Lällärireissu tämä kyllä sikäli oli, että yövyttiin lakanoiden välissä paitsi sinä yhtenä yönä. Nykyään on varsin hyvin tarjolla sisätilamajoitusta lemmikkieläinten kanssa liikkuville – lienevätkö yrittäjät tehneet kylmiä laskelmia ja todenneet, että koirallisia on enemmän kuin allergisia? Tai sitten kapasiteettia on vain enemmän, ja kaikille löytyy tilaa.

 

Ölkynperän laavulle ei olisi muita mahtunut, mutta eipä ollut pyrkimässäkään. Paksutyttö nukkui rasvakerroksensa ja tuhdin turkkinsa turvissa, mutta Pilkkupoikaa rupesi paleltamaan, vaikka kuinka painautui Paksuntytön ja isännän kylkeen. Heräsin siihen, että otus tunki minun ja isännän väliin ja jonkinlainen äitirefleksi sai avaamaan makuupussin vetoketjun.

 

Ripeästi koira pujahti pussiin, ojensi kuononsa kaulaani vasten ja nukahti asentoa etsimättä siihen paikkaan. Koskaan en ole elukoiden kanssa nukkunut, mutta tämä tilanne osui suoraan johonkin muinaiseen metsästäjä-keräilijän geeniin - hetki erämaassa oli tuttu tuhansien vuosien takaa ja vaikutti kovasti onnelta.

 

(julkaistu kolumnina Itä-Häme-lehdessä 3.10.2016)

 

 

Maahisten jutut käsittelevät talvella väkisinkin mutjuutusta – mukeja metsään tai meloja ja kanootteja ei juuri kysellä. Nyt onkin oivallinen aika hoidattaa jäykistyneet hartiat tai kireät pohkeet kuntoon, kun säätila ei oikein kutsu edes talvilajien pariin.

 

Mutjuuttamo eli hierontahuone on meillä kotona, mikä toivoakseni tekee siitä kutsuvan ja kodikkaan. Kutsuvuus saattaa kyllä järkkyä heti alkuun: kun asiakas soittaa ovikelloa tai tarttuu kahvaan (ovi on kyllä auki), kajahtaa sisällä tiukka ”Seis! Paikka!” En oikeasti tiedä, kuinka hyvin komento kuuluu ulos... Kun sitten asiakas uskaltautuu sisäpuolelle, käytävän päästä tuijottaa tulijaa kolme tarkkaavaista karvanaamaa: kaksi koiraa ja niitä valvova partainen ukko. Luvan saatuaan hurtat sitten tulevat tutustumaan, muuten ei. Spinone Tilla ja bourbonnaisinseisoja Viski ovat kiitettävästi oppineet pysymään haukkumatta paikoillaan, mutta aivan täysin tätä ei voi luvata.

Ei ainakaan silloin, kun asiakas tuleekin toisesta ovesta, niin kuin paikkakuntalaiset mielellään tekevät. Ei kuulemma ole tapana tulla taloon ”vieraskäytävän” kautta. Kävelyretki naapurustossa osoittaa tämän todeksi, sillä monessa talossa pääovelta näyttävän sisäänkäynnin edusta on aika ruohottunut.

 

Sinänsä meille on sama, mistä vieraat ja asiakkaat kulkevat. Pääovesta nyt vain on helpompi, kun ei tarvitse avata porttia päästäkseen pihalle. Naulakolle ja hierontatilaankin on lyhyempi matka.

 

Halusin työhuoneesta mahdollisimman epävirallisen – toki ammatillisuudesta tinkimättä. Koivutapettia seinällä – ukko pääsi valitsemaan ja onneksi onnistui – viherkasveja ikkunalla, akvarelleja ja öljymaalauksia seinillä. Pakolliset lihaskartatkin löytyvät, mutta jäävät aukeavan oven taakse, joten nyljettyjä ihmisiä ei ole pakko katsella, jos ei erityisesti ole kiinnostunut. Kalustukseen kuuluu järjellisen hierontapöydän lisäksi sivustavedettävä sänky, jonka setäni on tehnyt joskus 30-luvun lopulla. Tämä sohvan virkaa toimittava esine on tullut kaksi kertaa evakkoonkin ja kulkenut muutamassa muussa muuttokuormassa, joten en henno siitä luopua, ja hierontahuone oli ainoa paikka, jonne se mahtui. Varsinaisena käyttöideana on olla lepopaikkana mahdollisille väsähtäneille asiakkaille. Niin kiire ei saa olla, ettei ihminen ehdi heittää pitkäkseen, jos siltä tuntuu.

 

Hierontapöydälle levitän mankeloidun pellavalakanan, koska se on miellyttävämpi kuin paperi ja myös ympäristöystävällisempi. Lakanan reunat voi nostaa asiakkaan peitoksi tarvitsematta käsitellä irrallisia pyyheliinoja, ja kangasta voi tarvittaessa käyttää hierontaotteen tukena. Lakanat on helppo heittää pesukoneeseen, ja kun kerran kotioloissa ollaan, juomavesi tarjotaan lasista eikä pahvimukista.

 

Nämä ovat pieniä asioita, mutta minulle tärkeitä. Toivottavasti – ja jo todetusti – myös asiakkaille.

Karjaa Korteniemen perinnetilalla

Uusimmat kommentit

12.11 | 19:03

Hei! Kyllä voi, soita tai poikkea!

...
12.11 | 13:44

Hei voiko teiltä hankkia lahjakortin hierontaan?

...
19.09 | 09:50

Ajankohta okei. Soita vielä 050 5696117.

...
18.09 | 16:38

Hei! Miten tuon suotuvan vuokraus tapahtuu? Ajankohta olisi 23.-24.9.2018.

...
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS